Kuorolaulu voi hyvin Uuraisilla

20.09.2019 | Uutinen

 

Uuraisilla on pieneksi kunnaksi monta vireästi toimivaa kuoroa. Esimerkiksi seurakunnan lapsikuoron suosio on päässyt yllättämään kanttori Jonna-Mari Koikkalaisen.

-Tällä hetkellä laulajia on reilusti yli kaksikymmentä, hän kertoo. Heleitten lapsiäänten vastapainoksi Uuraisilla kokoontuu myös Varttuneet -kuoro, jota johtaa Samuli Niiles.

Viihteellisimmästä annista vastaa kansalaisopiston alaisuudessa toimiva Uuraisten Viihdelaulajat, jotka esiintyvät usein eri kokoonpanoissa monenlaisissa tilaisuuksissa.

Uuraisten kirkkokuoro tempaisi Kirkkomusiikin päivänä 19.9. kokoontumalla laulamaan Uuraisten torille. Komeasti kaikui Finlandia-hymni ja muut klassikot. Samalla kuorolaiset toivottivat myös uusia laulajia joukkoonsa mukaan.

Yhdessä laulamisen terveysvaikutuksia on tutkittu tieteellisesti ja todettu, että kuorolaulu antaa energiaa ja elämäniloa sekä lisää onnellisuutta. Kuorolaulamisen on myös sanottu pidentävän ikää.

-Meillä on siellä niin mahdottoman mukavaa, tiivistää Eila Lehtonen kuoroharrastuksen parhaan annin.

Kymmenen vuotta sitten Uuraisilla syntyi Neljä vuodenaikaa -niminen kuoro ja ensi keskiviikkoiltana 25.9. klo 18 on juhlakonsertin vuoro. Paikkana luonnollisesti Uuraisten kirkko. Kuoron synnytti aikoinaan Lasse Heikkilän Suomalainen messu, josta tuli suorastaan ilmiö Uuraisille ja mukana oli todella suuri joukko ihmisiä. Sittemmin noin kymmenjäseninen kuoro on laulanut muitakin kuin messun lauluja, mutta punaisena lankana sen voimalaulut yhä kulkevat.

– Eräänlainen ympyrän sulkeutuminen tapahtui, kun osa meistä oli mukana Helsingin Senaatintorilla sadan kuoron suurkuorossa laulamassa Suomalaista messua juhlavuonna 2017, kuorossa laulava Helena Veijonen kertoo.

– Neljä vuodenaikaa on antanut meille valtavan paljon. Moni meistä on elänyt viimeiset 10 vuotta ruuhkavuosia, jolloin usein omat harrastukset unohtuvat. Meille tässä kuorossa laulaminen on ollut ja on yhä hyvin rauhoittava ja voimaannuttava kokemus, kuorolaiset miettivät.

Lisätiedot
Uuraisten seurakunnan Lapsikuoro ja Kirkkokuoro, Jonna-Mari Koikkalainen p. 044 779 3707.
Varttuneet-kuoro, Samuli Niiles, p. 040 5566 238.
Uuraisten Viihdelaulajat, Sari Eirtola-Loukola, p. 040 848 2885.
Neljä Vuodenaikaa -kuoro, Helena Veijonen, p. 040 775 2633.

Neljä vuodenaikaa -kuorolaisia

© 2019 Uuraisten kuntaMainostoimisto Creative Crue